Kansainvälinen Normet valitsi Isoworksin it-kumppanikseen
Kaivosteollisuuden koneita ja palveluita tuottava Normet Oy valitsi syksyllä 2009 Isoworksin Patjanen-palvelun. Patjanen kattaa Helpdesk-palvelun, lähituen, palvelinten valvonnan ja hallinnan sekä palvelupäällikön palvelut. Kolmivuotisen sopimuksen piiriin kuuluu 220 työasemaa Suomessa sekä 100 työasemaa ulkomailla.
Voimakkaassa kasvussa oleva Normet haki uutta it-kumppania, joka pystyy tuottamaan palveluita Suomen lisäksi myös muihin Normetin toimipisteisiin maailmalla. "Toimintamme on vahvasti kansainvälistä ja haluamme tuottaa tasalaatuisia palveluita kaikille käyttäjillemme eri puolilla maailmaa", kertoo Group ICT Manager Jussi Ahomaa Normetista. "Isoworks pystyi tarjoamaan 24/7 Service Desk -palvelun loppukäyttäjillemme, suomen, englannin, venäjän ja espanjan kielellä. Lisäksi heidän laaja lähitukikumppaniverkostonsa maailmalla takaa palvelut kaikkiin toimipisteisiimme."
Isoworksissa hinta ja laatu kohdallaan
Ahomaan mukaan Normetissa haluataan panostaa liiketoiminnan kehittämiseen, joten it ulkoistettiin osaavalle kumppanille. Tavoitteena olivat tyytyväiset loppukäyttäjät ja standardoidut it-palvelut koko konsernissa. "Isoworksin tarjouksessa laatu ja hinta olivat kohdallaan."
Isoworksin myynti- ja markkinointijohtaja Timo Drachmanin mukaan Normetin Patjanen-sopimus osoittaa, kuinka Patjanen-palvelu skaalautuu Fujitsu-konsernin palveluilla myös kansainväliseen ympäristöön. Isoworks pystyy tarjoamaan palvelua aina Normetin päätoimipisteestä Iisalmesta toiselle puolelle maailmaa neljällä eri kielellä. "Sopimus vahvistaa Isoworksin asemaa laajojen palvelukokonaisuuksien tarjoajana."


