Avaya ratkaisi puhelinhaasteet Raision Mehiläisen uudessa toimitalossa
"Avayan IP-pohjainen puhelinjärjestelmä osoittautui meidän kohdallamme parhaaksi vaihtoehdoksi", kertoo yksikönjohtaja Petri Juhakoski Raision Mehiläisestä. "Harkitsimme toki muitakin vaihtoehtoja, mutta ne eivät osoittautuneet toteutuskelpoisiksi uudessa tilanteessamme."
Lähtökohtana oli, että Mehiläinen oli muuttamassa uuteen toimistorakennukseen, missä ei ollut perinteistä puhelinverkkoa. Entisen puhelinjärjestelmän siirtäminen uusiin tiloihin ei tullut näin ollen kysymykseen. Yrityksessä tutkittiin myös gsm-keskusta, mutta sen esteeksi nousi uudisrakennuksen selektiivilasi, joka ei läpäise gsm-signaalia sataprosenttisesti. "Meille toimiva puhelinjärjestelmä on kuitenkin äärettömän tärkeä, joten valitsimme ratkaisun, jossa tällaisia epävarmuustekijöitä ei ole", kertoo Juhakoski.
Luotettavuus ja referenssit tärkeitä
Mehiläinen on valtakunnallinen toimija, jolla on 20 lääkärikeskusta eri puolilla maata. Tämä asetti reunaehtoja myös paikallisen toimituskumppanin valintaan. "Halusimme luotettavan toimittajan, jolla on vakuuttavat referenssit. Meille oli myös tärkeää, että järjestelmä, jonka valitsemme, on laajennettavissa tarvittaessa muihin toimipisteisiimme", kertaa Juhakoski.
Mehiläinen Raisio valitsi kumppanikseen Isoworksin, joka toimitti ja asensi Mehiläisen uuteen toimitaloon Raisioon IP-pohjaisen Avaya-järjestelmän. Osa puhelimista on IP-pöytäpuhelimia ja osa gsm-alaliittymiä. Mehiläisellä on lisäksi Raisiossa kaksi etätoimipistettä, joista toinen toteutettiin gsm-alaliittymillä ja toinen IP-yhteyden avulla.
Valintatilanteessa Avayan monipuoliset puhelujen ohjausmahdollisuudet sekä vastaus- ja jonopalvelut sekä operaattoririippumattomuus olivat ratkaisevia asioita. Järjestelmä on lisäksi helppokäyttöinen ja siinä on useita lisäominaisuuksia, jotka voidaan ottaa käyttöön myöhemmin. Järjestelmän kustannukset pysyivät hyvin budjetissa ja plussaa on myös se, että sisäpuhelut ovat nyt ilmaisia.
Alusta asti oli myös selvä, että sopimus sisältää huolto- ja ylläpitosopimuksen. "Puhelinjärjestelmän toimivuus on lääkärikeskuksessa kriittinen tekijä, joten arvostimme sitä, että pystymme valitsemaan meille sopivan vasteajan. Nyt voimme olla varmoja, että huolto on tarvittaessa nopeasti paikalla."
Mahtava suoritus erittäin tiukalla aikataululla
Sopimus allekirjoitettiin joulukuun puolivälissä vuonna 2009 ja uudet toimitilat otettiin käyttöön 1.2.2010. Aikataulu oli näin ollen erittäin kireä. "Isoworks suoriutui osuudestaan erittäin hyvin ja puhelinjärjestelmä toimi moitteettomasti heti ensimmäisestä päivästä lähtien", kiittää Juhakoski. "Aluksi jännitimme sitä, hidastaako järjestelmä dataliikennettä, mutta näin ei käynyt. Puheluiden laatu ja nopeus olivat alusta asti ensiluokkaisia."
Isoworksin asentajat opastivat käyttäjät järjestelmän käyttöön. Asentajat olivat Juhakosken mukaan ammattitaitoisia ja järjestelmä helppokäyttöinen. "Avayan puhelimet ovat selkeän ja ammattimaisen näköisiä. Käyttökokemukset puhelimista ovat hyviä ja järjestelmän tarjoamat lisäominaisuudet on otettu innolla vastaan."


